Soittokunnan historiikkiVuoteen 1990 asti Porin Prikaatin oli turvauduttava sotilasmusiikissa oman soittokunnan puuttuessa joko Laivaston soittokuntaan tai Satakunnan Sotilassoittokuntaan. Useimmat juhlatilaisuudet ovat kaikissa varuskunnissa yhtä aikaa ja niinpä Säkylän varuskunta sai soittokunnan useimmiten vain silloin, kun Turussa tai Niinisalossa ei ollut omia tilaisuuksia. Porin Prikaatin silloinen komentaja, eversti Olli Nepponen teki aloitteen reserviläissoittokunnan perustamisesta prikaatiin. Yhteydenotto ympäristökuntien harrastajasoittokuntiin tuotti tulosta ja syksyllä 1989 Porilaissoittokunta aloitti harjoitukset. Ensi konsertti pidettiin 11.3.1990. Mukaan tuli kokeneita puhaltajia Euran, Harjavallan ja Köyliön soittokunnista sekä yksittäisiä harrastajia lähikunnista. Tahtipuikkoa heiluttivat Euran ja Köyliön soittokuntien johtaja Ahti Laine ja Harjavallan soittokunnan johtaja Tuomo Siura. Ahti Laine johtaa Porilaissoittokuntaa edelleen, mutta hänen aisaparinaan on nyt Lapin soittokunnan Mauno Mattila. Porilaissoittokunta on alusta pitäen eronnut muista reserviläissoittokunnista siinä suhteessa, että mukaan on otettu myös naisia, varusmiespalveluksen käymättömiä nuorukaisia ja reservipalveluksena loppuun suorittaneita nostomiehiä. Soittokunnan esiintymisvahvuus on noin 30 soittajaa. Oma esiintymispuku hankittiin vuonna 1992. Se on muotisuunnittelija Sari Länsiluodon käsialaa ja pohjautuu vuoden 1789 Kustaa III:n armeijan univormuun. Ulkoilmasoitoissa asuun kuuluu korkea porilaishattu Porilaisssoittokunta on vakiinnuttanut asemansa sotilassoittokuntia tukevana ja niiden työpainetta helpottavan yhtyeenä. Ammattisoittajien kanssa tehdään tiiviisti yhteistyötä. Puolustusvoimien soittokunnilta saadaan arvokasta apua koulutukseen ja nuottien hankintaan. Lisäksi on järjestetty yhteiskonsertteja. Toukokuussa 2001 Porilaissoittokunta teki matkan Kosovoon Suomen pataljoonaan. Runsaan viikon mittaisen vierailun aikana soittokunta esiintyi toistakymmentä kertaa suomalaisten tukikohdissa, paikallisissa kouluissa ja väestön keskuudessa eri kylissä. Soittajat otettiin kaikkialla vastaan innostuneesti. Vuonna 2007 Porilaissoittokunta valittiin vuoden Maanpuolustussoittokunnaksi Lahdessa järjestetyssä Maanpuolustussoittokuntien katselmuksessa.
|